Hyppää sisältöön
Tämä on vanhentunut versio
2020-2022

21Palveluhankintoja koskevien selvitysten tekeminen

Eteneminen

Aikataulussa
  • Ei aloitettu
  • Käynnistysvaihe
  • Toteutus
  • Valmis

Kuvaus

Kiertotalouden mukainen kulutus perustuu omistamisen sijaan palveluihin ja resurssien tehokkaaseen käyttöön. Hankinnoissa tämä voi tarkoittaa erilaisten huolto-, korjaus- ja kierrätyspalveluiden sisällyttämistä, mutta myös leasing- tai muiden vuokrauspalveluiden käyttöä tuotteen ostamisen sijaan. Tässä on tausta-ajatuksena, että kun tuote säilyy palveluntarjoajan omistuksessa, on tällä suurempi kannuste tarjota asiakkailleen käyttöön laadukkaita tuotteita sekä huolehtia niiden säännöllisestä ylläpidosta ja huollosta. Näin tuotteet säilyvät käyttökuntoisina pidempään. Lisäksi palveluhankinnalla voidaan pienentää tarpeetonta varastointia ja laitekuluja, sekä hyödyntää palveluntarjoajien tuotteiden käytöstäpoiston malleja.

Helsingissä ei ole laajamittaisia kokemuksia palveluhankintojen käytöstä. Tarkoitus on selvittää, millaisia hankintavaihtoehtoja eri tuoteryhmille on tarjolla, miten ne toimivat, millaisia elinkaaren aikaisia ympäristövaikutuksia niillä on ja miten nämä vertautuvat kaupungin nykyisiin hankintamalleihin. Vuonna 2020 on käynnistetty selvitykset koskien kaupungin ICT-laitehankintoja sekä eräitä työvaatehankintoja, joita koskevien sopimusten kilpailutus on tulossa ajankohtaiseksi viimeistään vuonna 2021.

Toimenpiteen toteutuksesta vastaa Ympäristöpalvelut sekä eri toimialojen edustajista koostuva Hankintojen ympäristöryhmä.

Virallinen kuvaus

Selvitetään tuoteryhmät, joiden osalta palveluhankinta on tuotehankintaan verrattuna elinkaari- vaikutuksiltaan parempi vaihtoehto. Siirrytään näiden tuoteryhmien osalta käyttämään palveluhankintoja.
(Hyväksytyn kierto- ja jakamistalouden tiekartan mukaisesti)

Tehtävät

Mitä on tehtävä?

  • Tehtävä31.12.2025

    Siirrytään palveluhankintoihin tai sisällytetään palveluja niihin tuoteryhmiin, joiden osalta se todetaan järkeväksi

Mitä on tehty?

  • Tehty30.06.2021

    Kartoitetaan selvitettävät tuotehankinnat

    Keväällä järjestetyn työpajan ja tehtyjen selvitysten pohjalta on tunnistettu joitakin tuoteryhmiä, joiden kohdalla etsitään kokeilukohteita palveluhankinnoille (mm. kalusteet, verhot).

  • Tehty25.05.2021

    Hankintakysely ja työpaja

    Kaupungin hankinta-asiantuntijoille lähetettiin kysely koskien merkittävimpiä tuoteryhmiä, niiden hankintoihin ja käyttöön liittyviä haasteita sekä näkemyksiä vaihtoehtoisista hankintamalleista. Kyselyn pohjalta järjestettiin työpaja, jossa syvennyttiin tarkemmin näihin kysymyksiin.

  • Tehty13.05.2021

    ICT-laitehankintoja koskeva Pro gradu -tutkielma

    Helsingin yliopiston Pro gradu -tutkielman aiheena oli kaupungin tietokoneiden ja tablettien hankinnat. Työssä tarkasteltiin kiertotalouden periaatteisiin pohjautuvan tuote palveluna -mallin ja laitteiden omistajuuteen pohjautuvan mallin eroja kannettavien tietokoneiden ja tablettien hankinnasta aiheutuvien ympäristövaikutusten osalta.

    Tutkielman tulosten perusteella kasvihuonekaasupäästöjen kannalta laitteiden merkittävimmät elinkaaren vaiheet ovat tuotanto ja käyttö. Ympäristövaikutuksiltaan merkittävimpiä komponentteja ovat piirilevyt, virtapiirit, näytöt ja kotelot. Tulosten perusteella laitteiden elinkaaren pidentäminen tarjoaa mahdollisuuksia vähentää merkittävästi laitteiden ympäristövaikutuksia kummassakin tarkastelukategoriassa, mikäli laitteet kierrätetään asianmukaisesti pidennetyn elinkaaren päätteeksi.

    Pro gradu -tutkielmaan voi tutustua täällä.

  • Tehty18.12.2020

    Työvaatehankintojen elinkaarivaikutuksien selvitystyö

    Selvitystyön kohteena ovat Liikelaitos Staran ja Palvelukeskus Helsingin nimeämät työvaatekokonaisuudet, joiden hankintaa tarkastellaan nykytilan pohjalta sekä skenaarioissa, joissa vaatteet hankitaan palveluna sisältäen keskitetyn pesun ja huollon. Tavoitteena on tuottaa päätöksentekoa tukevaa tietoa siitä, millainen hankintapa on elinkaarivaikutuksiltaan (sis. vedenkulutus, ilmasto- ja kustannusvaikutukset) kannattavin työvaatteen volyymi ja käyttötarkoitus huomioiden. Lisäksi tarkastellaan työvaatteiden alkuelinkaaren ympäristövaikutuksia ja parhaita käytänteitä työvaatteiden elinkaaren ympäristövaikutusten vähentämiseksi.

Miten tämä toimenpide vaikuttaa tavoitteeseen?

Tämä on vanhentunut versio
2020-2022