Hyppää sisältöön
Tämä on vanhentunut versio
2020-2022

Mitä on kiertotalous?

Kiertotalous on resurssien tehokkaaseen käyttöön perustuva talousmalli. Se tarjoaa vastakohdan nykyiselle lineaariselle talousjärjestelmällemme, jossa tuotteita valmistetaan, kulutetaan ja heitetään pois. Lineaarinen talousjärjestelmä kuluttaa runsaasti luonnonvaroja ja energiaa ja tuottaa jätettä. Kiertotaloudessa tavoitteena on käyttää luonnonvaroja säästeliäästi, säilyttää tuotteiden ja materiaalien arvo kierrossa mahdollisimman pitkään ja minimoida tuotannosta ja kulutuksesta syntyvän hukan ja jätteen määrä.

Kiertotalous alkaa jo tuotteen suunnittelusta. Tuotteet pyritään suunnittelemaan ja valmistamaan pitkäikäisiksi, muunneltaviksi ja korjattaviksi. Kiertotalouden suurin arvopotentiaali sisältyy tuotteiden uudelleenkäyttöön. Tuotteita käytetään, korjataan ja kunnostetaan yhä uudelleen ja tuotteille keksitään uusia käyttötarkoituksia. Käyttöikänsä päähän tulleet materiaalit kierrätetään uusien tuotteiden raaka-aineiksi. Neitseellisten raaka-aineiden käyttöä vähennetään ja näin saavutetaan kestävä taso luonnonvarojen käytölle.

Kiertotaloudessa kuluttaminen ei perustu enää omistamiseen vaan jakamiseen. Jakamistalouden ydinajatuksena on vajaakäytöllä olevien tavaroiden, tilojen ja palvelujen tehokkaampi hyödyntäminen siirtymällä omistajuudesta käyttöoikeuksiin, vuokraamiseen, lainaamiseen ja yhteiskäyttöön. Tässä voidaan hyödyntää erilaisia uusia digitaalisia palveluja ja alustoja. Näin tehostetaan resurssien käyttöä ja vähennetään uusien tuotteiden tarvetta.

Siirtymällä kiertotalouteen voimme säästää hupenevia luonnonvaroja ja ehkäistä jätteen syntyä. Kiertotalous toimii myös tehokkaana keinona ilmastonmuutoksen torjunnassa. Vähentämällä neitseellisten raaka-aineiden käyttöä vähennämme myös materiaalien tuotannosta aiheutuvia päästöjä.

Tämä on vanhentunut versio
2020-2022