Hyppää sisältöön
Tämä on vanhentunut versio
2020-2022

7Elinkaaripilottihankkeiden toteuttaminen infrarakentamisessa

Eteneminen

Aikataulussa
  • Ei aloitettu
  • Käynnistysvaihe
  • Toteutus
  • Valmis

Kuvaus

Helsingissä on vuodesta 2014 saakka koordinoitu järjestelmällisesti rakentamisessa yli jäävien maamassojen käsittelyä ja hyötykäyttöä. Tämä on vuoden 2019 loppuun mennessä säästänyt kaupungille yhteensä peräti 47 miljoonaa euroa ja 6,9 miljoonaa litraa polttoaineita sekä vähentänyt 17 100 tonnia hiilidioksidipäästöjä. Maamassojen hyötykäytön voidaankin todeta olevan melko vakiintunut toimintatapa.

Tämän toimenpiteen tavoitteena on löytää eri tyyppisiin infrarakentamiskohteisiin sisältyvät muut kiertotalouden kannalta merkittävät kehitysalueet ja huomioida ne kohteiden suunnittelussa ja hankintaprosesseissa. Elinkaareen liittyvää määrittelyä ja vaikutusarviointia kehitetään. Avainroolissa on laaja yhteistyö, viestintä ja markkinavuoropuhelut.

Virallinen kuvaus

Toteutetaan elinkaaripilottihankkeet neljälle eri tyyppiselle alueelle: 1) Rata, 2) Katu, 3) Puisto, 4) Esirakentaminen.
• Määritetään jokaiselle kohteelle kiertotaloustavoitteet ja pisteytetään ne tarjouspyynnöissä
• Toteutetaan hankkeet tavoitteen määrittelystä ja hankesuunnittelusta lähtien laajassa yhteistyössä eri toimijoiden kesken, suunnittelusta ylläpitoon
• Lasketaan eri vaihtoehtojen elinkaaren aikaiset kustannukset ja hiilijalanjälki
• Toteutetaan kevyet markkinavuoropuhelut
(Hyväksytyn kierto- ja jakamistalouden tiekartan mukaisesti)

Tehtävät

Mitä on tehty?

  • Tehty12.05.2021

    Teemakohtaiset työpajat

    Teemakohtaisissa työpajoissa pyritään tunnistamaan kiertotaloustoimia, joita ei vielä ole kaupungin rakentamisessa pilotoitu tai jotka vielä kaipaavat kehittämistä.

  • Tehty01.10.2020

    Selvitys toteutuneista hankkeista

    Syksyn aikana on laadittu kooste kaupungin toteuttamista infrarakentamisen kohteista, joissa on edistetty kiertotaloutta ja vähähiilisyyttä. Koosteen avulla on tarkoitus luoda käsitys siitä, mitä kaupungilla yhtäältä jo tehdään ja mitä toisaalta vielä olisi kehitettävä. Tämän pohjalta voidaan käynnistää pilottikohteiden suunnittelu.

Tämä on vanhentunut versio
2020-2022