Hyppää sisältöön
Tämä on vanhentunut versio
2020-2022

14Kiertotalousvaatimusten lisääminen purku-urakoihin

Eteneminen

Aikataulussa
  • Ei aloitettu
  • Käynnistysvaihe
  • Toteutus
  • Valmis

Kuvaus

Tavoitteena on, että purettavan rakennuksen elinkaari ei lopu purkuun vaan suurin osa rakennusosista ja -materiaaleista saadaan uudelleenkäyttöön tai materiaalinkierrätykseen.

Virallinen kuvaus

Lisätään purku-urakoihin kiertotalousvaatimuksia.
(Hyväksytyn kierto- ja jakamistalouden tiekartan mukaisesti)

Tehtävät

Mitä on tehtävä?

  • Tehtävä31.12.2023

    Purkuohjeiden testaus asuntotuotannon pilottihankkeessa

    Palvelurakennusten kiertotalouden huomioivia purkuohjeita sovellettiin asuntotuotannon pilottikohteessa Heka Gunnilantie 3. Saatujen oppien perusteella ohjeita päivitettiin asuntotuotannon hankkeisiin soveltuviksi keväällä 2023. Ohjeita käytettiin suunnitteluryhmän kilpailutuksessa suunnittelijoiden purkusuunnittelun vaatimusten kuvaamiseen hankkeessa, jossa tullaan purkamaan neljä asuinkerrostaloa ja rakennetaan uusi seniorikeskus. Ohjeet muokataan 2023 loppuun mennessä SR - urakkaan soveltuvaksi hankkeeseen, jossa puretaan neljä asuinkerrostaloa.

  • Tehtävä31.12.2024

    Pilotoidaan kiertotalouskriteereitä purku-urakoissa

    Tilat-palvelun purkuhankkeissa on pilotoitu erilaisia kiertotalouden näkökulmia, esimerkiksi suunnitteluvaiheessa tehtävän purkumateriaali- ja uudelleenkäyttöselvityksen laatimista, kiintokalusteiden ja rakennusosien uudelleenkäyttöä kaupungin olemassa olevissa kiinteistöissä sekä niiden myyntiä kaupungin kierrätyskeskusten kautta. Lisäksi hankkeissa on kokeiltu erilaisia urakoitsijalle asetettavia rakennusosien uudelleenkäyttöön ja purkujätteiden kierrätykseen liittyviä vaatimuksia.

    Purkupilotteja on tehty kahdeksassa hankkeessa ja meneillään on kaksi. Vartiokylän päiväkodin ja ala-asteen purkuhankkeessa (2022-2023) pilotoidaan kiintokalusteiden, laitteiden ja rakennusosien myyntiä yksityisen kiertotalousoperaattorin kokonaispalveluna. Laakson sairaalan asuinrakennusten purkuhankkeessa (2022-2023) pilotoidaan betonielementtien ja ontelolaattojen ehjänä purkamista. Pilotti liittyy Helsingin kaupungin kiertotalouden klusteriohjelman, Kulttuuri- ja vapaa-ajan toimialan ja tilat-palvelun varastorakennuspilottiin, jossa suunnitellaan liikuntapaikoille varastorakennuksia uudelleenkäytetyistä rakennusosista.

    Pilotointikohteita ja -aiheita suunnitellaan sekä toteutetaan jatkuvana työnä.

    Päivitetty 11/2022.

Mitä on tehty?

  • Tehty31.12.2023

    Päivitetään urakka-asiakirjat kiertotalousnäkökulmasta

    Päivitetty Purkuohjeet kiertotalousnäkökulma huomioiden.

  • Tehty04.03.2022

    Lisätään purkuohjeisiin ohjeistus purkumateriaaliselvityksen tekemisestä ja rakennusosien uudelleenkäytöstä

    2024 laaditaan tarkempi ohjeistus ja mallipohja rakennustuotteiden uudelleenkäytön kartoitukselle.

    Purkuohjeet on päivitetty pilottienhankkeiden kokemusten ja jätelainsäädännön päivittymisen perusteella. Päivityksen tavoitteena on ollut erityisesti selkeyttää purkuohjeiden muodostamaa kokonaisuutta ja laatia selkeä toimintamalli kiertotalouden huomioimiseen hankkeen eri vaiheissa. Purkuohjeisiin on lisätty ohjeet purkumateriaaliselvityksen laadintaan sekä kaupungin sisäinen ohje laitteiden ja rakennusosien uudelleenkäyttöön.

    Purkuhankkeissa on pilotoitu eri tasoisia purkumateriaaliselvityksiä, joiden perusteella laaditaan ohjeistus kaupungin purkuhankkeiden purkumateriaaliselvitysten tekemiseen ja rakennusosien uudelleenkäyttöön.

  • Tehty31.10.2020

    Laaditaan kiertotalouden huomioivat purkuohjeet

    Laaditaan purkuohjeet, jotka sisältävät

    • kuvauksen purkuprosessista ja siihen eri vaiheissa liittyvistä tehtävistä sekä sidosryhmistä
    • muistilistan projektinjohtajalle
    • vaatimukset purkujätteiden käsittelyyn
    • ohjeet suunnittelijalle
    • ohjeet purku-urakan valvojalle

    Purkuohjeissa on kiertotalousvaatimuksia mm. erilliskerättäville jätteille ja jäteraportoinnille. Ohjeisiin tullaa lisäämään myös tarkemmat ohjeet purkumateriaaliselvityksen tekemisestä ja rakennusosien uudelleenkäytölle.

Miten tämä toimenpide vaikuttaa tavoitteeseen?

Tämä on vanhentunut versio
2020-2022