Kuvaus
Kaupungin toimialoilla ja liikelaitoksissa järjestetään erilaisia kokouksia, seminaareja, työpajoja ja yleisötilaisuuksia, joihin sisältyy tarjoiluja. Tämän toimenpiteen tavoitteena on luoda toimialoille ja liikelaitoksille yhteinen linjaus, jonka avulla ympäristöasiat osataan huomioida tarjoiluissa entistä paremmin.
Helsingin kaupunginvaltuusto päätti helmikuussa 2019, että maito- ja lihatuotteiden käyttöä kaupungin tarjoamissa ruokapalveluissa vähennetään 50 prosentilla vuoteen 2025 mennessä. Päätös tukee kaupungin päästövähennystavoitteita ja sitä voidaan pitää suuntaa antavana myös kaupungin tilaisuuksien tarjoilujen näkökulmasta. Eläinperäisten tuotteiden käytöllä ja ylipäätään raaka-aineiden valinnoilla on suuri merkitys tarjoilujen tuottamaan ympäristövaikutukseen. Siihen vaikuttavat myös muun muassa ruoan valmistus, pakkaaminen, kuljetukset ja syntyvä hävikki. Kaupungin tilaisuuksissa ruokahävikkiä muodostuu lähinnä viime hetken peruutuksista johtuen.
Ympäristönäkökulman lisäksi on tärkeää huomioida myös sosiaalinen ja taloudellinen vastuu. Helsingin kaupunki on ollut vuodesta 2013 asti Reilun kaupan kaupunki, mikä tulee huomioida kaupungin tilaisuuksien tarjoiluissa.
Kaupunginhallitus päätti syksyllä 2018, että kaupungille tulee laatia ohjelma muovin käytön vähentämiseksi. Aihe on sisällytetty kierto- ja jakamistalouden tiekarttaan ja huomioidaan myös tässä toimenpiteessä. Muovisten aterimien, lautasten ja pillien myynti ja käyttö tulee joka tapauksessa päättymään, kun EU:n kertakäyttömuovidirektiiviä toteuttava kansallinen lainsäädäntö astuu voimaan 3.7.2021. On kuitenkin huomioitava, että mistä tahansa materiaalista valmistetun kertakäyttöisen tuotteen käyttö lisää luonnonvarojen kulutusta ja jätettä. Tästä syystä toimialojen ja liikelaitoksen tarjoiluissa on pyrittävä välttämään kertakäyttöastioiden käyttöä.
Kansliapäällikkö hyväksyi kaupungin järjestämien tilaisuuksien tarjoiluja koskevan linjauksen. Kansliapäällikön päätöksen voi lukea tästä linkistä.